Taas pätkii? Näin muistia voi yrittää tukea.
Teksti: Anu Kylvén Kuva: shutterstock 14.8.2023
Paranna muistia näin: pyri olemaan skarppina silloin, kun tärkeää muistettavaa on tuloillaan. Älä suhtaudu hetkeen välinpitämättömästi. Kun aivot ja kroppa ovat virkeät, muisti yleensä toimii paremmin.
1. Havainnoi ja tarkkaile
Kun uusi tuttavuus esittäytyy sinulle, voit ankkuroida eli kytkeä hänen nimensä johonkin tuttuun etunimikaimaan. Tarja on vähän kuin entinen presidentti, ja Vesan muistat seuraavalla tapaamisellanne Vesa-Matti Loirista.
Nimen muistamisessa auttaa myös ihmisen piirteiden havainnointi. Havainnoi yksityiskohtia, kuten tuuheat kulmakarvat tai korkeat poskipäät. Niiden avulla voi olla helpompi painaa nimi mieleen.
2. Ole skarppina
Paras muistivinkki on yksinkertainen: ole valppaana, kun tulossa on jotain muistamisen arvoista kuten olennainen kohta luennolla tai uusien naapurien nimiä. ”Kertaus on tärkeää, mutta jo sillä pääsee pitkälle, että painaa tiedon kunnolla muistiin heti ensimmäisellä kerralla”, kirjoittaa norjalainen Oddbjørn By kirjassaan Memo.
3. Hillitse häiriöt
Kun päivän ohjelmassa on mieleen painamista vaativaa työtä tai opiskelua, järjestä olosuhteet, joissa mikään ylimääräinen ei kaappaa huomiota. Osalle etätyö on tehokasta, mutta kotonakin voi olla hälyisää. Kotiasiat tunkevat mieleen ja kaappaavat muistin kapasiteettia.
Samantyyppinen aines on häiritsevintä. Kielellistä tehtävää häiritsee eniten puhehäly. Työtä, jossa pitää hahmottaa mittasuhteita ja muotoja, häiritsevät liikkuvat kohteet kuten toimistossa liikkuvat ihmiset.
4. Pohjusta keskittyminen
Yritä pitää poissa ulottuvilta ja ajatuksista asiat, jotka eivät juuri nyt ole akuutteja. Jos keskeyttävä asia tunkee työmuistiin, käsillä ollut asia ehtii unohtua ennen kuin siitä on jäänyt pysyvämpää muisto.
Keskittymistä auttaa se, mitä tekee juuri ennen kuin on aika keskittyä. Ovatko aivot ja ruumis väsyneet? Oletko syönyt tai juonut överisti? Keskittymiskykysi ei ehkä silloin ole huipussaan.
Keskittyminen tukee muistamista, mutta hyvä vaikutus kulkee toiseenkin suuntaan – muistin harjoittaminen voi parantaa keskittymiskykyä.
5. Kertaa fiksusti
Opit paremmin, kun annat itsellesi riittävästi aikaa työstää asioita. Ei kannata yrittää kahmaista isoa palaa liian nopeasti, vaan oppiminen kannattaa jakaa useampaan pieneen rupeamaan. Valtavan hyödyn saa toistosta, mielessä pyörittelystä ja tietysti konkreettiseen taidon treenaamisesta käytännössä. Kirjoita edes olennaisimmat muistivihkoon.
Kun palaa uudestaan saman asian pariin, asiaa tulee kerrattua ja toistumisen ansiosta muistijärjestelmä oppii, että tämä on tärkeä asia. Kertaamisen voi tehdä monella tavalla. Opeteltavan tiedon voi joko lukea tai katsoa uudestaan tai sitten käydä läpi mielessään. Paperille kirjoittaminen ja ääneen toistaminen ovat nekin hyviä kertausmenetelmiä.
Kuinka monta kertaa kannattaa kerrata? Yleispätevää sääntöä ei tietenkään ole, mutta älä tuhlaa aikaasi turhaan kertaamiseen. Kertaaminen on turhaa, jos et keskity tai jos suhtaudut opeteltavaan asiaan välinpitämättömästi. Asian voi kerrata sata kertaa muistamatta sitä sittenkään.
Asiantuntijana Työterveyslaitoksen tutkimuspäällikkö, psykologian tohtori Virpi Kalakoski
Lähde: Oddbjørn By: Memo – helppo tapa parantaa muistia (Bazar 2008)