Silmät kuivuvat – mistä se johtuu?

Teksti: Anu Kylvén Kuva: Shutterstock 4.2.2022

Silmien kuivumista aiheuttavat muun muassa silmän rakenne, kuiva sisäilma, ikääntyminen sekä jotkut lääkkeet ja sairaudet. Selvitimme, miten kuivia silmiä voi hoitaa.

1.Mikä saa silmät kuivumaan?

Kyynelnestettä kehittyy liian vähän tai sitä haihtuu liikaa. Kyynelnestettä haihtuu liikaa, jos luomirako on liian suuri, silmiä räpytellään kovin harvoin, kyynelneste on laadultaan huonoa tai jos ympäristötekijät kiihdyttävät haihtumista.

Esimerkiksi kuivassa saunassa istuskelu haihduttaa kyynelnestettä. Myös pöly, koneellinen ilmastointi ja kova tuuli kuivattavat silmiä. Talvipakkaset pahentavat kuivumista, koska sisäilman suhteellinen kosteus laskee voimakkaasti.

2. Miten yleistä kuivasilmäisyys on?

Oire on yleinen, mutta itsehoidolla yleensä hyvin hoidettavissa. Kuivasilmäisyyttä esiintyy hieman tutkimustavasta riippuen jopa puolella väestöstä.

Diabetes tai kilpirauhasen häiriöt voivat olla yhteydessä silmien kuivumiseen ja lääkkeistä esimerkiksi keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet, nesteenpoistolääkkeet, antihistamiinit ja beetasalpaajat. Myös silmäleikkauksen jälkeen silmät voivat tuntua kuivilta.

3. Kenelle kuivasilmäisyys on tyypillistä?

Kun ikää tulee, silmät kuivuvat helpommin. Yhdysvaltalaisen aineiston mukaan yli 80-vuotiaista 19 prosenttia kärsii hankalaoireisista kuivista silmistä ja alle 60-vuotiaista vain 8 prosenttia. Suomessa luvut saattavat kuivan sisäilman ja talvipakkasten vuoksi olla suuremmat.

Naisilla oireet lisääntyvät vaihdevuosi-iän kohdalla. Se johtuu hormonitoiminnan melko nopeasta muutoksesta, joka vaikuttaa myös silmäluomien reunassa oleviin talirauhasiin. Ne alkavat tuottaa entistä vähemmän rasva-aineita, jotka estäisivät kyynelnesteen haihtumista. Niinpä  silmät kuivuvat herkemmin.

4. Miten silmien kuivumista voi ehkäistä?

Silmälaseja käyttävän kannattaa päivittää vahvuudet ajan tasalle. Näyttöpäätetyötä tekevän on hyvä sijoittaa näyttö niin, että katse suuntautuu alaspäin. Ylös katsoessa kyynelnestettä haihtuu enemmän, koska luomirako on silloin suurempi. Tämänhetkisen ymmärryksen mukaan lukeminen tai näytön katseleminen sinänsä ei lisää silmien kuivuutta, mutta jos on silmäsairauksia tai käyttää epäsopivia silmälaseja, silmät joutuvat koville: silloin joutuu tihrustamaan pidempään ja herkästi räpyttelee vähemmän – ja silmät kuivuvat herkemmin.

5. Miten kuivia silmiä voi hoitaa itse?

Apteekin itsehoitovalmisteilla. Kosteuttavat silmätipat lieventävät oireita ja helpottavat oloa. Silmille tarkoitetut lämpimät kääreet tekevät silmäluomien talirauhasissa olevasta rasva-aineesta juoksevampaa, joten sitä pääsee paremmin kyynelnesteeseen. Valmisteissa on eroja, ja apteekin henkilökunnalta saa hyvät neuvot esimerkiksi kertakäyttöpipettien turvalliseen käyttöön.

Kuivia silmiä ei kannata huuhdella vedellä. Se huuhtoo viimeisetkin suojaavat proteiinit ja rasva-aineen pois silmistä.

6. Milloin kuivasilmäisyys on vakava juttu?

Potilaan itsensä mielestä todennäköisesti silloin, kun se aiheuttaa häiritseviä oireita. Silmälääkärin näkökulmasta myös silloin, jos se aiheuttaa näkemiseen vaikuttavia vaurioita. Onneksi tällainen vaikea kuivasilmäisyys on harvinaista.

Asiantuntijana Jussi Paterno, silmätautien erikoistuva lääkäri

Lue lisää kuivien silmien hoidosta ApteekkiNyt-paperilehdestä, joka on jaossa apteekeissa 28.3. saakka!

Suosituimmat