Teksti: Sanna-Kaisa Hongisto Kuva: Shutterstock 8.9.2020
Miksi emme halua lapsia?
Suomessa on yhä enemmän lapsettomia ihmisiä, mutta vauvakadosta on turha syyttää korkeasti koulutettujen naisten uratoiveita. Tulevaisuudessa lapsi on usein hyväosaisuuden merkki. Toimittaja Sanna-Kaisa Hongisto pohtii vauvakadon syitä.
En koskaan miettinyt lasten saamista järjellä. Onko tulotasoni riittävä, jaksanko oikeasti huolehtia vauvasta vuorokauden ympäri, joudunko luopumaan jostakin minulle tärkeästä? Tällaiset kysymykset eivät edes pälkähtäneet päähäni.
Järkähtämättömällä intuitiolla ja tahdonvoimalla vain aina halusin lapsia, ja lopulta yli 30-vuotiaana sainkin – peräti kaksi.
Vasta viime aikojen keskustelu vauvakadosta ja vapaaehtoisesta lapsettomuudesta on saanut minut miettimään äidiksi tulon motiivejani. Halusinko vain kuulua joukkoon? Istuttiko lapsuuteni kasvuympäristö aivoihini äidiksi tulemisen halun?
En tiedä vastausta.
Vapaaehtoisesti lapseton
Kaltaisiani ihmisiä, jotka automaattisesti haluavat lapsia, on yhä vähemmän. Tätä pidetään jonkinmoisena kansallisena kriisinä, ja media pursuilee pohdintaa vauvakadon syistä. Vaikuttaako tulevaisuus nuorista liian epävarmalta? Eikö lapsi sovi nykyaikaiseen vapaaseen elämäntyyliin? Ottavatko ihmiset nykyisin liikaa suorituspaineita vanhemmuudesta?
Sirkustaiteilija Henna Lapinlampi, 39, on ikätoverini, ja hän on ollut nuoresta saakka yhtä varma valinnastaan kuin minä. Hänen valintansa vain on päinvastainen: hän ei halua lapsia.
Henna on joutunut kuulemaan monenlaisia arvailuja siitä, mistä hänen lapsettomuutensa johtuu. Syyksi on arveltu pinnallisuutta, lapsivihaa, sitoutumiskammoa ja jopa sitä, että ”miehet eivät saa mitään aikaan”.
Mitään yksittäistä syytä Hennan lapsettomuuteen ei kuitenkaan ole. Hänellä on vakituinen, 20 vuotta kestänyt parisuhde, jossa lapsenhankinta oli tapetilla kymmenisen vuotta sitten. Mies olisi ollut valmis lapsenhankintaan, jos Henna olisi halunnut.
Mutta kun ei halua lasta, ei vain halua.
Toiveet eivät toteudu
Kyselytutkimuksista tiedetään, että on olemassa yhä enemmän Hennan kaltaisia ihmisiä, joiden toivottu lapsiluku on nolla. Vapaaehtoisen lapsettomuuden yleistyminen ei kuitenkaan yksin selitä syntyvyyden laskua.
– En usko, että se on koko tarina ollenkaan, sanoo erikoistutkija Marika Jalovaara Turun yliopistosta.
Jalovaara johtaa akatemiahanketta, jossa tutkitaan syntyvyyden pienenemisen syitä ja perhedynamiikan eriarvoisuutta Pohjoismaissa. Hänen mukaansa tutkijoiden huomio kiinnittyy siihen, että moni ei toiveistaan huolimatta saa yhtäkään lasta tai toivomaansa määrää lapsia.
Useimmat ihmiset edelleen haluaisivat jossain vaiheessa pitkän parisuhteen ja lapsia. Joskus sopivaa puolisoa tai sopivaa hetkeä ei vain tule.
Syntyvyys laskee Jalovaaran mukaan melkein kaikissa ikäryhmissä. Yksittäistä syytä, joka selittäisi koko syntyvyyden laskun, tuskin onkaan, mutta tutkijat tietävät paljon mahdollisista perheen muodostamisen kompastuskivistä.
Ne näkyvät esimerkiksi Mikan, 37, tarinassa.
Työn epävarmuus vaikuttaa
Mika asuu pikkukaupungissa ja työskentelee logistiikka-alalla määräaikaisessa työsuhteessa. Hän alkoi seurustella nykyisen avovaimonsa kanssa kahdeksan vuotta sitten, ja lapsen saaminen on käynyt viime vuosina ajatuksissa. Toisaalta Mika on teini-iästä asti pitänyt todennäköisenä sitä, ettei hänelle tule omia lapsia.
– Mutta elämä on täynnä kompromisseja. Ratkaisuihin vaikuttavat myös puolison toiveet ja elämäntilanne, Mika pohtii.
Ovi lapselle on yhä raollaan.
– Eihän sitä koskaan tiedä.
Puoliso on työssä matalapalkka-alalla. Mika sanoo suoraan, että tulojen ja työsuhteen epävarmuus on suurin yksittäinen syy siihen, miksi hän empii isäksi tuloa. Hän haluaisi tarjota lapselleen sellaisen elämän, jossa ei tarvitsisi pihistellä rahasta. Mika kertoo varttuneensa 1990-luvun laman aikana perheessä, jossa isän tulot olivat pienehköt ja äidin työllistyminen hankalaa. Se teki varovaiseksi rahan kanssa.
Viime vuosina Mika on työn ohessa opiskellut uutta ammattia. Lapsettomassa elämässä on hyvät puolensa: voi harrastaa ja vaihtaa maisemaa vapaasti.
– En ei ole niin sidottu kotiin.
Tuleeko vauvasta statussymboli?
Jalovaaran mukaan lapsettomuus on Pohjoismaissa yhteydessä huono-osaisuuteen sekä miehillä että naisilla. Mika ei kuulu huono-osaisimpiin, koska hänellä on puoliso, koulutusta ja työtä. Hänen elämäänsä ja perhetaustaansa kuitenkin leimaa työn epävarmuus.
Auttaisiko syntyvyyden laskuun se, jos nuorten aikuisten työurat olisivat vakaampia?
– Kyllä se voisi vaikuttaa. Sen voisi melkein luvata, Jalovaara toteaa.
Lasten saamisen kannalta heikoimmassa asemassa ovat työttömät, vähän koulutetut sinkut.
Kun katsotaan 1940–50-luvuilla syntyneitä naisia, lapsettomaksi jääminen oli selvästi yleisintä korkeasti koulutetuilla. Myöhemmillä ikäluokilla lapsettomuus on yleistynyt voimakkaasti vähän koulutetuilla naisilla, mutta korkeasti koulutetuilla ei lainkaan.
On siis turha syyttää vauvakadosta korkeasti koulutettujen naisten uratoiveita. Heillä työuran ja perhe-elämän yhteensovittamisessa ei näy olevan sellaisia vaikeuksia, jotka lyttäisivät vauvahaaveet. Onko lapsi tulevaisuuden Suomessa eräänlainen statussymboli – merkki hyvästä taloudellisesta asemasta?
Miksi sinä halusit lapsia?
Usein lapsettomuuden taustalla todella on vastoinkäymisiä, selviää Heini Maksimaisen Vauvattomuusbuumi-kirjasta (Atena, 2019). Yleisiä ovat esimerkiksi mielenterveysongelmat, ja myös biologinen lapsettomuus ja lapsettomuushoidot yleistyvät, koska raskaaksi tuloa lykätään yhä myöhemmäksi.
Lapsettomuudesta ei siis pidä udella keneltäkään.
Kenties aiheesta olisi kuitenkin kaikkiaan helpompi puhua, jos lapsetonta elämää ei pidettäisi vaillinaisena. Maksimaisen mielestä lapsettomuutta ei kannattaisi lähestyä aina ongelmana. Jutellessa lapsettoman kanssa voisi osoittaa kiinnostusta niihin asioihin, joita toisen elämässä on. Voisi kysyä, mitä kuuluu, mistä toinen haaveilee ja mikä hänelle on elämässä tärkeää.
Henna Lapinlampi ihmettelee sitä, miksi lapsettomuutta pidetään epänormaalina valintana. Etenkin lapseton nainen kohtaa jatkuvasti kiusallisia uteluja.
– Miksi pitää olla normi ja ei-normi, Henna kysyy.
Joskus voisi vaihtelun vuoksi kääntää asetelman ylösalaisin ja kysyä lapsia saaneelta, miksi hän on halunnut lapsia. Kuinka moni osaisi vastata?
Ymmärrystä puolin ja toisin
Itse olen nyt elänyt lapsiperhe-elämää yli viisi vuotta, ja kieltämättä todellisuuteni on erilainen kuin ennen lasten saamista. Lapsettomana joskus tuskastuin lapsiperheihmisten ajanpuutteesta ja mietin, pitäisikö minun aina joustaa. Jouduin pohtimaan myös, miten ilmaisisin nätisti ystävälle, että minusta ei saa ilmaista lapsenvahtia.
Nyt tiedän, että vanhemman oma aika tosiaan on kortilla. Tiedän myös sen, ettei mikään ei ole ihanampaa kuin pötkötellä lapsettoman ystävän sohvalla juttelemassa rauhassa jostain muusta kuin lapsista.
Olen kiitollinen siitä, että olen saanut lapsiperhe-elämän, jota halusin. Hyväksyn sen, etteivät kaikki halua samaa. Hiljaista myötätuntoa tunnen niitä kohtaan, joiden lapsitoiveet eivät syystä tai toisesta toteudu.
