Lemmikin vatsa sekaisin?

Teksti: Jaana Tapio Kuva: Shutterstock 31.3.2025

Koiran tai kissan vatsavaivojen oireita ovat yleensä ripuli, oksentelu tai ummetus. Syyllinen löytyy usein ruokavaliosta.

Koiran ja kissan vatsavaivat oireilevat samalla tavalla kuin ihmisenkin. Uloste on löysää tai kovaa, eläin oksentelee, ruokahalu katoaa tai vatsa on kipeä. Ulospäin kipu voi näkyä lemmikin poikkeavana käytöksenä. 

– Seurallinen kissa saattaa lyöttäytyä kylkeen, mutta yleensä kissat vetäytyvät sairaana omiin oloihinsa, kertoo eläinlääkäri Nina Mahlanen eläinlääkkeitä ja täydennysrehuja markkinoivasta Pharmamile Oy:sta.

Varsinkin koirilla vatsavaivojen syy on usein se, että koira on pistellyt ulkona poskeensa jotain ravinnoksi kelpaamatonta kuten kuravettä tai jotain pilaantunutta. Kissat taas ovat nirsompia eivätkä syö esimerkiksi kuolleena löytämiään eläimiä. 

Usein vatsavaivojen syynä on vääränlainen ruokinta tai vahingossa lemmikin saataville jäänyt vääränlainen ruoka.

– Kypsentämättömään ruokaan liittyy aina ruokamyrkytyksen riski. Liiallinen rasvakin on haitallista. Koira ei esimerkiksi saisi päästä syömään lintujen ruokintaan tarkoitettuja rasvapötköjä.

Myös luiden syöttäminen voi saada koiran vatsan umpeen, jos eläin ei ole niihin tottunut. 

–  Luiden pitää olla niin isoja, että niistä ei irtoa mitään. Pieneksi jauhettu luumössö on kuin sementtiä suolistossa. 

Kuituja ja maitohappobakteereja

Lievien ja ohimenevien vatsavaivojen hoito onnistuu usein kotona – varsinkin, jos vaivat liittyvät vääränlaiseen ravintoon.

– Paastoa ei suositella, mutta ruokavaliota kannattaa keventää. Koiralle voi keittää riisiä ja proteiiniksi rasvatonta broilerin jauhelihaa. Mukana on hyvä olla nestettä, koska sitä menettää oksentaessa.

Kissalle voi tarjota ruuansulatusongelmiin tarkoitettuja erityisruokia. Myös apteekista saatavia täydennysrehuja kannattaa tarjota vatsavaivaiselle lemmikille. 

Apteekista saa myös ruoansulatuksen toimintaa tukevia kuituvalmisteita ja maitohappobakteerivalmisteita. Ne voivat olla akuutin ripulin lisäksi hyödyllisiä kroonisesti herkkävatsaisen lemmikin hoidon tukena tai stressitilanteissa kuten matkoilla. 

Koiralla allergiaa?

Kiertävät virukset voivat aiheuttaa lemmikeille suolisto-oireita ihan niin kuin vatsatautiepidemiat ihmisillekin. Ne ovat kuitenkin hyvälaatuisia ja menevät itsestään ohi.

Yleinen syy lemmikkien toistuviin ruuansulatusoireisiin on allergia. Etenkin iäkkäämmillä kissoilla suolisto-oireiden taustalla voi olla myös vakavampi syy, kuten kasvainsairaus. Mahdollisia vatsavaivojen syitä on kuitenkin lukuisia, ja joskus syyllistä joudutaan etsimään pitkäänkin. 

– Lemmikiltä otetaan veri- ja virtsanäytteet, vatsaontelo ultrataan ja joskus tähystetään. Oireiden syyn selvittäminen vaatii poissulkudiagnostiikkaa, Mahlanen sanoo. 

Myös sisäloiset voivat aiheuttaa oksentelua ja ripulia. Kissatkin madotetaan pentuvaiheessa, mutta sen jälkeen tarve riippuu siitä, onko kyseessä sisä- vai ulkokissa. Pentuvaiheen jälkeen sisäloismadot tarttuvat kissaan pääasiassa jyrsijöiltä.    

Tarkkaile painoa

Lemmikki on syytä viedä eläinlääkäriin, jos oireet jatkuvat pitkään tai eläin laihtuu. Esimerkiksi parin kolmensadan gramman painonpudotus on kissalle jo iso. 

– Lemmikki on hyvä punnita säännöllisesti kotona, varsinkin jos on kyse iäkkäästä eläimestä. 

Ratkaisevaa hoidon tarpeen arvioinnissa on myös eläimen yleisvointi ja ruokahalu. Veri tai tumma väri ulosteessa ovat aina merkkejä lääkärikäynnin tarpeesta. 

Kissoilla oksentaminen saattaa johtua karvapalloista. Satunnaisesta kakomisesta ei vielä kannata huolestua, mutta säännöllinen oksentelu on merkki lääkärikäynnin tarpeesta.

Suosituimmat