Lääkkeestä apua lihavuuden hoitoon?

Teksti: Henna Lusa Kuva: Shutterstock 7.12.2022

Yhä useampi ylipainoinen voi saada ongelmaansa muutakin apua kuin elintapaneuvontaa. Lihavuuden hoitoon käytettävä lääkevalikoima laajenee, ja uusilla lääkkeillä on saavutettu lupaavia tuloksia.

Lihavuus on alettu vähitellen mieltää krooniseksi sairaudeksi, joka vaatii pitkäaikaista, pysyvää hoitoa. Ylipainon taustalla voi olla monia asioita, esimerkiksi epäedulliset perintötekijät, ylivirittynyt ruokahalu, stressi ja kuormitus, uniongelmat tai sairaudet.

– On viitteitä siitä, että ainakin osalla ylipainoisista ruokailun hormonaalinen vaste on vaimentunut eikä kylläisyysviesti mene perille samalla tavalla kuin normaalipainoisilla, sanoo sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Milla Rosengård-Bärlund.

Lihavuuden hoidon peruskivi on aina elintapahoito – muu hoito räätälöidään potilaan toiveiden, laihtumistarpeen ja muiden sairauksien pohjalta. Muita hoitomuotoja ovat laihdutuslääkkeet, niukkaenerginen ruokavalio ja leikkaushoito.

Lihavuuden hoito on yksilöllistä

Lihavuuden hoito on yksilöllistä, joten hoitoa aloitettaessa ei voi tietää, tepsiikö tietty lääke. Kun ihminen on käyttänyt lääkettä täydellä annoksella kolme kuukautta, selvitetään, kokeeko hän hyötyneensä lääkkeestä ja ovatko haittavaikutukset siedettäviä. Jos paino ei laske vähintään viittä prosenttia lähtöpainosta 3–4 kuukauden hoidon jälkeen, hoitoa ei yleensä kannata jatkaa.

– Kun takana on pitkä rivi laihdutusyrityksiä, usein tueksi tarvitaan lääkehoitoa, jotta voidaan lopettaa kuuriluontoinen laihdutus. Ylipainossa on harvoin kyse tietämyksen tai itsekurin puutteesta. Lihavuuden hoito vaatii aina yksilöllistä pohdintaa ja pitkäaikaista seurantaa, Rosengård-Bärlund toteaa.

Lääkkeen lopettaminen kannattaa suunnitella tarkkaan, sillä yhtäkkisen lopettamisen jälkeen paino nousee varmasti. Jos lääkkeen käyttö on poikinut myönteisiä elämäntapamuutoksia, voidaan kokeilla, pysyykö paino hallinnassa, jos lääkitys puretaan hyvin hitaasti pois.

Suomessa on tällä hetkellä myynnissä kolme lääkettä lihavuuden hoitoon. Ne ovat orlistaatti, liraglutidi sekä buproprionin ja naltreksonin yhdistelmä. Niitä voidaan määrätä, jos henkilön painoindeksi on yli 30 tai jos henkilöllä on liitännäissairauksia ja painoindeksi ylittää 27.

Näitä lääkkeitä käytetään lihavuuden hoitoon nyt

Orlistaattia saa ilman reseptiä

Orlistaatti vähentää merkittävästi rasvan imeytymistä suolistossa. Se voi heikentää myös rasvaliukoisten vitamiinien imeytymistä, joten sen rinnalla olisi hyvä käyttää monivitamiinivalmistetta. Orlistaattia sisältäviä valmisteita saa myös ilman reseptiä. Orlistaatti ei tehoa ylivirittyneeseen ruokahaluun tai hiilihydraattien imeytymiseen.

Buproprioni on myös mielialalääke

Buproprionia ja naltreksonia sisältävä, tablettina otettava laihdutuslääke vaikuttaa aivojen palkitsemis- ja kylläisyyskeskukseen ja vähentää ruuan aiheuttamaa mielihyvää. Buproprionia on käytetty pitkään mielialalääkkeenä ja tupakoinnin vieroituksessa, ja naltreksonia on käytetty alkoholiriippuvuuden hoitoon.

Diabeetikoille tuttu liraglutidi

Liraglutidia on käytetty pitkään tyypin 2 diabeteksen hoidossa. Kerran päivässä ihon alle pistettävä liraglutidi vähentää ruokahalua ja tekee kylläiseksi jo pienestä ruoka-annoksesta. Suolistohormoneihin vaikuttavilla lääkkeillä on huomattu olevan hyviä vaikutuksia metaboliseen oireyhtymään – maksan rasvoittuminen on vähentynyt, ja verisuonet ovat tulleet parempaan kuntoon. Liraglutidin kaltaisia lääkkeitä on tulossa markkinoille lisää.

Asiantuntijana sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri Milla Rosengård-Bärlund

Suosituimmat