Teksti: Apteekkikustannus Kuva: Shutterstock 15.1.2020

Koira voi haistaa sairaudet

Koiran hajuaisti on ilmiömäinen. Koulutettu hypokoira osaa ilmaista diabeetikon verensokerin vaihtelut. Tulevaisuudessa koirat saattavat myös erottaa, kenellä on uniapnea tai syöpä.

Koira tunnistaa yhä enemmän sairauksia tulevaisuudessa. Ainakin tutkimusnäyttö koirien kyvystä vaikuttaa lupaavalta. Toistaiseksi pysytään teoreettisella tasolla, sillä näyttö ei vielä pitkään aikaan riitä siihen, että koiria voitaisiin käyttää diagnostiikassa. Näin sanoo Helsingin yliopiston dosentti, korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Tuomas Klockars Potilaan lääkärilehdessä.

Klockars oli mukana tutkimusryhmässä, joka osoitti, että koira pystyy hajun avulla erottamaan uniapneaa sairastavien virtsanäytteet melko hyvin terveiden näytteistä.

Kun vertailukohdaksi otettiin riskiryhmät, koiran erottelukyky ei ollut enää yhtä tarkka. Seulontatyöntekijäksi koiraa ei siis ihan vielä kannata ehdottaa.

Klockars painottaa Potilaan lääkärilehden jutussa, että koiraa voi tulevaisuudessa käyttää diagnostiikan apuna vasta, jos toiminta perustuu vahvaan tutkimusnäyttöön.

Muutenkin ”duunarikoirat” on valittava tarkkaan, sillä mukaan koirien välillä on eroja. On koiria, jotka oppivat, ja koiria, jotka eivät opi. Sitä paitsi fiksulla ja oppivaisellakin koiralla on hyviä ja huonoja päiviä. Myös koira tekee virheitä.

Helsingin yliopisto ja Suomen Hajuerotteluyhdistys tutkivat parhaillaan koiran kykyä tunnistaa syöpiä. Tutkimus on vielä alkuvaiheessa.

Lähde: Potilaan lääkärilehti

Suosituimmat