Teksti: Tiiu Pohjolainen ja Susanna Viljanen Kuva: Shutterstock 31.5.2022

Peräpukamat, veri vessapaperissa ja muut alapään vaivat. Nolottaa puhua lääkärille. Mutta ei hätää: kokosimme vastaukset muutamaan yllättävän yleiseen kysymykseen.

Miksi vessapaperissa näkyy jatkuvasti verta?

Verenvuotoon on monia mahdollisia hyvänlaatuisia syitä, joista peräpukamat on tyypillinen.

Kannattaa kuitenkin hakeutua lääkäriin, jotta voidaan poissulkea peräaukon ja paksusuolen haavaumat, tulehdukset, tulehdukselliset suolistosairaudet, rakenteelliset poikkeavuudet ja paksusuolensyöpä.

Kuinka kauan peräpukamia pitää kestää?

Pukamat kannattaa näyttää lääkärille. Hän luokittelee vaikeusasteen ja antaa hoito-ohjeet.

Lieväoireiset pukamat aiheuttaa yleensä ylipaino, vähäinen liikunta, ummetus tai esimerkiksi raskaus. Monesti riittää, että syytä hoidetaan.

Monesti pukamien aiheuttaja on pinnistäminen, joten ummetus kannattaa hoitaa. Muutenkin vessakäynnit on syytä pitää lyhyinä ja tehokkaina: lukutuokioiden paikka on muualla.

Miten peräpukamat poistetaan?

Keskivaikeat peräpukamat saattavat vuotaa verta. Jos ne vuotavat paljon, niitä on mahdollista pienentää toimenpiteellä. Pukamat voidaan poistaa kumirengashoidolla, jossa peräpukamat hirtetään niiden tyveen laitettavalla kumirenkaalla.

Vaikea-asteiset peräpukamat pullistuvat usein peräaukosta ulos eivätkä pysy työntämälläkään sisällä. Ne vaativat yleensä leikkauksen.

Lääkäri on tyytyväinen, jos vuotavat pukamat nousevat vastaanotolla puheeksi – taustalla voi olla syy, joka vaatii ripeitä toimia. Kun lääkäri toteaa peräpukamat, ja saadaan varmistus, ettei kyse ole pahanlaatuisesta sairaudesta, pukamien hoitaminen on oikein kiitollista.

Miksi kakkani muuttui kummalliseksi?

Luonto on vuosituhansien saatossa kehittänyt suolistoa toimimaan niin, että se kestää hyvinkin epämääräisiä asioita. Jos ajatellaan, että suu on aukko ulkomaailmaan, josta voi tulla sisään miltei mitä vaan, suoliston pitääkin kestää paljon. Siksi myös lyhyitä, tilapäisiä poikkeavuuksia voi sietää, jos on esimerkiksi syönyt poikkeavaa tai on kuumalla säällä juonut liian vähän. Jos uloste on tavallisesta poikkeavaa pidemmän aikaa, kannattaa käydä lääkärissä, jotta syy voidaan selvittää.

Miksi valkovuoto tuhrii alushousut?

Emätin on itseään puhdistava elin, ja se työntää limaa ulos. Valkovuoto siis liittyy puhtaanapitoon. usein muutokset liittyvät luontaiseen hormonikiertoon.

Emättimessä on aina jonkin verran valkovuotoa. Se on limakalvoille kehittyvää suojalimaa, jossa on limakalvojen pinnasta irtoavia soluja. Jos vuotoon liittyy kirvelyä tai kutinaa tai valkovuoto on vihertävää tai kuplivaa, kyse voi olla tulehduksesta. Vaiva on harvoin vaarallinen, mutta hankala se on. Lääkäriltä kannattaa hakea apua.

On hyvä pitää huolta perushygieniasta mutta välttää liiallista, limakalvoja ärsyttävää peseytymistä.

Ääk, rinnoista vuotaa outoa eritettä.

Joskus rinnoista tulee maitomaista eritettä. Jos raskaus tai synnytys ovat tuoreessa muistissa ja molemmat rinnat tuottavat eritettä, on harvoin syytä huoleen.

Erikoisen vuodon syy harvoin on pelätty rintasyöpä, mutta sen sijaan vuoto voi johtua hyvänlaatuisesta kasvaimesta tai hormoniperäisistä syistä. Myös jotkut lääkkeet voivat aiheuttaa maidoneritystä. Syy kannattaa käydä tutkituttamassa lääkärin vastaanotolla.

Ikää on yli 50 – onko erektiohäiriö väistämättömästi edessä?

Ikä sinänsä ei erektiovaikeuksia aiheuta, mutta sairauksien yleisyys kasvaa ja hormonitasapaino muuttuu ikääntyessä.

Suomessa erektiohäiriön taustalla ovat turhan usein päihteet, etenkin alkoholin liikakäyttö. Erektiota voivat häiritä myös sosiaaliset syyt, matala mieliala, itsetuntoon liittyvät asiat ja ongelmat parisuhteessa. Harvinaisempia aiheuttajia ovat hermoston sairaudet ja vammat sekä hormoniperäiset syyt.

Valitettavasti suomalaisten kansantaudit – poikkeava verensokeri, korkea verenpaine, korkeat kolesteroliarvot ja diabetes – voivat aiheuttaa erektiohäiriöitä. Erektiohäiriö on toisinaan valtimosairauden ensimmäinen oire.

On tärkeää, että taustalla olevaa syytä hoidetaan, oli kyse sitten poikkeuksellisen korkeasta verenpaineesta, päihteiden liikakäytöstä tai mielenterveysongelmasta.

Mitä ihmettä on eturauhasen höyläys?

Toimenpiteellä hoidetaan eturauhasen liikakasvua. Kun eturauhanen on huomattavasti suurentunut tai suurentuma aiheuttaa merkittäviä oireita tai komplikaatioita, liikakasvua voidaan hoitaa kirurgisesti. Eturauhasen höyläys tehdään poistamalla ylimääräinen eturauhaskudos sähkösilmukalla virtsaputken kautta. Siinä kirjaimellisesti höylätään virtsaputkea ahtauttavaa eturauhaskudosta.

Toimenpide ei ole kivulias, mutta vaatii seurantaa sairaalassa.

Miksi esinahka punoittaa?

Punoitus ja sen yhteydessä kutina, kirvely tai haavaumat voivat olla merkkejä ihon perussairaudesta tai tulehduksesta – tai molemmista yhtä aikaa.

Esinahan punoituksena oireilevia perussairauksia ovat atopia, psoriasis, tali-ihottuma ja punajäkälä. Ne usein ilmaantuvat ja pahenevat vanhemmiten, kun iho ohenee. Kutina ja kirvely voivat viitata myös infektioon eli hiiva- tai bakteeritulehdukseen. Hiivatulehdus on miehillä huomattavasti harvinaisempi kuin naisilla.

Jos oireet ovat kovat, syyksi voi paljastua sukupuolitauti. Jos siitä on pienikin epäilys, on syytä varata aika lääkärille pian.

Kaikkea punoitusta, kutinaa ja kirvelyä voi hoitaa hyvällä hygienialla eli päivittäisellä vesipesulla ja perusvoiteella. Tulehdukseen voi kokeilla apteekin mietoja, reseptivapaita mikrobilääke- ja kortisonivoiteita.

Voiko minulla olla alkava muistisairaus?

Usein iän karttuessa tiedon käsittely muuttuu työläämmäksi ja hitaammaksi – myös ilman muistisairautta.

Muistisairauksiin liittyvä suuri ongelma on sairaudentunnottomuus: oireitaan ei tunnista. Tuntuu luonnolliselta, että arjesta selviytyäkseen tarvitsee apuvälineitä, kuten lukuisia muistilappuja. Lisääntyneet muistilaput, vaikeus oppia uusia asioita tai sovittujen asioiden jatkuva unohtaminen ovat hälytysmerkkejä. Niiden taustalla oleva syy on hyvä selvittää.

Muistisairaus on aina koko perheen sairaus, joten myös läheisten havaintoja kannattaa kuulla.

Kysymyksiin vastasivat urologi Lauri Flöjt ja Terveystalon yleislääkäri Lars Konttinen.

Suosituimmat