Teksti: Essi Kähkönen Kuva: Shutterstock 4.1.2021

Mistä nuha johtuu?

Oireileva nenä on ikävä kiusa, ja pitkään jatkuneen nuhan taustat on hyvä selvittää lääkärissä.

Tiesitkö, että nenäsi tuottaa limaa litrasta puoleentoista vuorokaudessa? Jos nenä on terve, limantuottoa ei itse havaitse. Lima kulkeutuu huomaamattomasti värekarvojen avittamana nieluun ja siitä eteenpäin aina mahalaukkuun.

Yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen kertoo, että nenän tuottamalla limalla on tärkeä rooli esimerkiksi puolustuskyvyn ylläpitämisessä. Liman tehtävä on viedä mukanaan ympäristöstä nenän limakalvoille kertyneitä epäpuhtauksia. Samalla lima antaa suojaa nenänielun limakalvoille.

Ellei limaa erittyisi, virukset ja bakteerit pääsisivät tartuttamaan normaalia helpommin erilaisia infektioita. Myös ärsykkeet, kuten ilmansaasteet tai tupakansavu, saisivat kuivilla limakalvoilla aikaan enemmän vahinkoa.

Miksi nenä on tukossa?

Tukkoisuutta aiheuttava nuha on kokonaan toinen juttu: kun nuha iskee, sen kyllä huomaa. Mutta mitä nuha varsinaisesti on?

– Tavallisimmin nuhassa on kyse infektion aiheuttamasta flunssanuhasta. Nenän limakalvoille on päässyt taudinaiheuttajia, jotka ovat saaneet limakalvoilla aikaan tulehdusreaktion, Jaakko Halonen sanoo.

Sen seurauksena ilmaantuu nuhaoireisto: limantuotto lisääntyy, aivastuttaa ja nenää voi kutittaa tai kirvellä. Tukkoisuus johtuu siitä, että tulehtuneet limakalvot turpoavat. 

Siitä seuraa nuhan kenties se harmillisin seuraus: nenän kautta hengittäminen hankaloituu.

Nuha pitkittyy

Pitkään kestäneen ja omahoitoon reagoimattoman nuhan syyt on aina tärkeä selvittää. Joskus nuhaisuus pitkittyy, kun nenässä on polyyppeja eli nenän limakalvon hyvänlaatuisia, roikkuvia pullistumia. Nenään on myös voinut joutua vierasesine.

Nenän väliseinän vinous johtaa nenäkäytävän ahtauteen. Tällainen rakenteellinen vika haittaa nenän normaalia toimintaa ja aiheuttaa helposti tukkoisuutta.

Joskus ympärivuotinen nuha voi olla allergian peruja, ja huolellisella omahoidolla pötkit jo pitkälle.

Allergisen nuhan oireita ovat nenän kutina ja aivastelu. Nenä ei välttämättä ole koko ajan tukossa, vaan se vuotaa vesimäistä eritettä. Vuotavat ja kutisevat silmät kuuluvat usein pakettiin.

Allergiaoireiden helpottamiseksi on järkevää välttää allergian aiheuttajaa, kuten oireet laukaisevan eläimen lähellä oleskelua.  Allergiaoireet saa yleensä kuriin apteekin itsehoitovalmisteilla.

Allergiseen nuhaan tehoavat parhaiten kortisonia sisältävät nenäsumutteet. Niiden täysi vaikutus kehittyy 1–2 viikossa, mutta oireet alkavat helpottua jo muutamassa vuorokaudessa. Myös antihistamiinisumutteita voi kokeilla.

Asiantuntijana yleislääketieteen erikoislääkäri Jaakko Halonen Terveystalosta

Suosituimmat